Tervetuloa

Kahdeksannet valtakunnalliset Sahateollisuuspäivät järjestetään Aulangolla, Hämeenlinnassa
2. - 3.11.2022

Vuoden 2022 Sahateollisuuspäivien yleisteemana on Kohti häiriötöntä käyntiä.

Korkeasuhdanteen aikana on tärkeää, että tuotantolinjoja ja laitoksia voidaan ajaa mahdollisimman suurella käyntiasteella tinkimättä kuitenkaan lopputuotteiden laadusta.  Tavallista kuitenkin on, että lähestyttäessä teknisen kapasiteetin ylärajaa, alkaa myös häiriöiden, ja niiden myötä lyhyiden tuotantokatkojen määrä kasvaa.

Yleisteemalla Kohti häiriötöntä käyntiä halutaan muistuttaa, että erityisesti nyt on tärkeää löytää ratkaisuja ja toimintamalleja joilla myös olemassa olevien linjojen sekä laitosten käyntiastetta saadaan nostettua nopeasti.

Tervetuloa!

SAHATEOLLISUUSPÄIVÄT 2022 ON LOPPUUNMYYTY

Sahateollisuuspäivistä:

Kahdeksansien Sahateollisuuspäivien yleisteemana on ”Kohti häiriötöntä käyntiä”.

Sahateollisuuspäivien ohjelmaan perinteisesti kuuluvan esitelmän pitää tänä vuonna projektijohtaja Harri Haapaniemi, Metsä Fibre. Esitelmän aiheena on Rauman sahaprojekti. Sahateollisuuspäivien yhteistyökumppaneiksi olemme saaneet 31 johtavaa Suomessa toimivaa sahalaite-, automaatio- ja ohjelmistotoimittajaa.

Valitse ilmoittautuessasi 8 yritystä, joiden workshoppeihin haluat osallistua. Muodostettavien pienryhmien tasaamiseksi järjestäjät lisäävät lukujärjestykseen vielä kaksi kohdetta. Maksimimäärä yrityksiä, joita voit kahden päivän aikana tavata on 10. Kuhunkin yritystapaamiseen on varattu aikaa noin 45 minuuttia.

Workshopit ovat keskiviikkona klo 9.30 – 16.45 ja torstaina klo 9.00 – 14.45.

Ensimmäisen päivän Workshoppien jälkeen on Happy Hour, jonka aikana on mahdollisuus vapaamuotoisesti vaihtaa ajatuksia kollegoiden kanssa. Päivä päättyy sahamiesillalliseen. 

Suomen Sahateollisuusmiesten Yhdistys yhteistyökumppaneineen maksaa Sahateollisuuspäivien kulut. Osanottajat maksavat vain matkansa ja hotellimajoituksensa.

Majoittuminen:

Jokainen majoittuja varaa ja maksaa huoneensa itse.

Varaukset voi tehdä varaustunnuksella nettisivuilta www.scandichotels.fi, puhelimitse +358 3 4108 1633 tai sähköpostilla aulanko@scandichotels.com hotellin myyntipalvelusta yllä olevia yhteystietoja käyttämällä.

Ilmoittautuminen:

IImoittaudu viimeistään 3.10.2022. Saat ilmoittautumisesta sähköpostiisi vahvistuksen. Säilytä se, sillä siinä on linkki tietojesi muuttamiseen ja peruuttamiseen. Muutoksia voit tehdä 18.10.2022 asti.

Peruuttaminen:

Ole ystävällinen ja peruuta osallistumisesi esteen sattuessa vahvistusviestin linkin kautta. Osallistumisen voit perua kuluitta 18.10.2022 asti. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista tai jos ilmoittautuja ei ole paikalla laskutamme 65,00/hlö. Sairaustapauksissa ota yhteyttä erja.laxstrom@gmail.com.

Huomioithan, että tilaisuudessa otetaan valokuvia ja videotallenteita. Ota yhteyttä järjestäjään, jos et halua näkyä tallenteissa.

Järjestelytoimikunta toivottaa kaikki tervetulleiksi Aulangolle!

Lisätietoja: Eero Valio, puh. 0400 387 910, sähköposti eero.t.valio@gmail.com.

Näytteilleasettajat :